Yhteishakublogi: Liiketalous

Osa 1:

Ensimmäisessä osassa tutustutaan liiketalouden opiskelijoiden arkeen. Kirjoittajina on kolma normaalia opiskelijaa, jotka ovat tulleet JAMKiin ja tradenomiopiskelijoiksi eri lähtökohdista.

Ensimmäinen vuosi tradenomiopiskelijana.

Ensimmäinen opiskeluvuoteni JAMK:ssa on mennyt tajuttoman nopeasti; vielä helmikuussakin tuntuu, että aloitin koulun vasta ihan äsken ja ensimmäisen koulupäivänkin muistan kuin eilisen. Eka koulupäivä oli hyvin organisoitu päivä, jota muistellessa nousee hymy huulille. Sitä seurasi tapahtumarikas syksy, jota väritti lukuisat bileet, viihtyisät illanistujaiset ja kiinnostavat kouluprojektit.

Opiskelu JAMK:ssa on erilaista kuin esimerkiksi lukiossa oli: täällä tehdään paljon ryhmätöitä ja näkökulma aiheisiin on paljon käytännönläheisempi, mikä on asia, joka ainakin lukiolaiselle vaati aluksi totuttelua. Tekemistä on ollut riittävästi, mutta päivät ovat olleet ensimmäisenä vuonna pääsääntöisesti melko lyhyitä, mikä mielestäni tukee mainiosti uuteen opiskelutapaan totuttelua. Opiskeluun ja sen tyyliin täällä JAMK:ssa tottui nopeasti ja useina päivinä koulussa viihtyisi pidempiäkin aikoja!

Ekana vuonna minusta ei ole kertaakaan tuntunut, että olisin yksin jonkun asian kanssa. Erityisesti tuutorit ovat olleet meille tursaille suuri apu, sillä heidän puoleensa on voinut kääntyä kaikenlaisissa asioissa. Ryhmästämme muodostui tiivis heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja koulusta on löytynyt ensimmäisen vuoden aikana monta hyvää ystävää. Yhteisöllisyyttä ja uusien tuttavien tapaamista on tukenut Jyväskylän laaja kattaus opiskelijatapahtumia – niistä ei todellakaan ole pulaa!

  • Hanna, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija.

Opiskelija-aktiivin arkea

Toinen lukuvuoteni Jyväskylän ammattikorkeakoulussa starttasi iloisissa tunnelmissa sekä pienen jännityksen kera elokuussa tutoroinnin merkeissä viikkoa aiemmin kuin muilla jatkavilla opiskelijoilla. Alkujännityksestä päästyäni orientaatioviikko tursaiden kanssa oli mahtava kokemus, jonka myötä tutustuin uusiin ihmisiin ja opin myös itsestäni paljon uutta.

Seuraavalla viikolla jatkuivat omat opiskeluni. Tutorointi kuitenkin jatkuu läpi lukuvuoden ja se on tuonut mukavaa vaihtelua opiskeluun, kun olen päässyt mukaan erilaisiin tapahtumiin ja illanviettoihin. Lisäksi innostuin hakemaan keväällä JAMKOn hupi- ja kulttuuritiimiin, joka on sisällyttänyt toiseen lukuvuoteeni erilaisten tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä, ja josta uskon saavani hyötyä myös tulevaisuutta ajatellen, sillä haaveammatissani tapahtumien järjestäminen on osa työnkuvaa. On ollut hauska huomata, kuinka ammattikorkeakoulu on tuonut itsestäni uuden, aktiivisemman puolen esille!

  • Juni, toisen vuosikurssin opiskelija.

Analyysiraportti kolmannen vuoden strategisten toimintamallien päätöksistäni

Kolmas vuosi liiketalouden opinnoissa on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, koska silloin varsinaiset opinnot alkavat olemaan jo loppusuoralla ja vaihto-opiskelu, työharjoittelu ja opinnäytetyö tulevat ajankohtaiseksi.

Toisen opiskeluvuoden jälkeen tulevaisuuden suunnitelmani olivat vielä melko avoinna, enkä tiennyt missä järjestyksessä aikoisin kaiken suorittaa. Tästä syystä ajattelinkin opiskella vielä kolmannen vuoden syksyllä kaikki viimeiset pakolliset kurssit pois ja miettiä samalla tulevaisuuden suunnitelmani selväksi. Vaihto-opiskelu oli ollut koko ajan mielessäni ja aloinkin kartoittamaan eri vaihtoehtoja kevätlukukaudelle. Opiskelen urheiluliiketoiminnan kärjessä, joten tutustuin ensimmäisenä kaikkiin urheilualan yliopistoihin. Sieltä nousikin heti mielenkiintoinen vaihtoehto, Bayreuthin yliopisto Saksasta. Mahdollisuutena koulussa on opiskella mm. urheilujohtamista ja sponsorointia, jotka ovat itselleni tärkeitä tulevaisuuden oppeja.

Saksassa lukukaudet menevät hieman eri tavalla kuin Suomessa ja koulu alkaakin siellä vasta pääsiäisen jälkeen huhtikuussa. Näin ollen, kun olin saanut hyväksytyn vaihtopäätöksen JAMK:ilta, niin oli vielä keksittävä, että mitä aion tehdä sitten tammikuusta huhtikuuhun täällä Jyväskylässä. Opintoihin sisältyvän 5 kuukauden työharjoittelun voi onneksi suorittaa kahdessa osassa, joten puolikas työharjoittelu tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Sport business -erikoistumiseeni kuuluu pakollinen puolikas harjoittelu jossain urheiluorganisaatiossa, joten päätinkin nyt sitten hakea jotain aivan muita hommia. Tällä tavoin saisin mahdollisimman monipuolista työkokemusta jo opiskeluaikana. Nyt olenkin juuri saamassa päätökseen 10 viikon mittaista työharjoitteluani firmassa nimeltä NMR Asiakasnäkökulma Oy, jossa työskentelin myynti- ja markkinointikoordinaattorina. Työ pienessä organisaatiossa on ollut erittäin opettavaista ja käytännönläheistä. Esimerkiksi B2B-myynnistä minulla ei ole ollut minkäänlaista kokemusta aiemmin, mutta täällä pääsin tekemään sitä ihan käytännössäkin.

Seuraavana suunnitelmissa on siis lähteä kesäksi Saksaan opiskelemaan ja sieltä palattuani on opinnoista enää jäljellä toinen puolikas työharjoittelua ja opinnäytetyö!

  • Ville, kolmannen vuosikurssin opiskelija.